Tälläisia vuokrasopimuksia valitettavasti tehdään edelleen, vaikka ne eivät ole lainmukaisia. Olen saanut aiheeseen liittyen myös jonkin verran kysymyksiä. Avataanpa siis asiaa hiukan lisää:
Asuinhuoneen vuokralain 4§ mukaan vuokrasopimus on aina kestoltaan määräaikainen tai toistaiseksi voimassa oleva.
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1995/19950481#L1P4
Mitään välimuotoja tai niiden hybridiversiota ei yksinkertaisesti ole. Sellaisen vuokrasopimuksen laatimista tai allekirjoittamista kannattaa välttää, koska tiukan paikan tullen sopimuksen tilanne olisi hyvin tulkinnanvarainen ja voisi siten johtaa helposti riitatilanteeseen.
On kuitenkin hyvin yleistä, että toistaiseksi voimassaolevaa vuokrasopimusta tehtäessä sekä vuokralainen että vuokrananta haluavat suojata oman asemansa siten, että toinen osapuoli ei voi päättää vuokrasuhdetta heti alkuunsa ilman mitään seuraamuksia. Vuokralaiselle se tietäisi ainakin kiireellistä uuden asunnon hankintaa ja uusia muuttokuluja. Vuokranantaja taas joutuisi käyttämään ylimääräistä aikaa - ja kenties rahaakin - uuden vuokralaisen pikaiseen etsimiseen.
Senpä vuoksi on vakiintunut täysin lainmukainen käytäntö, jossa solmitaan toistaiseksi voimassaoleva vuokrasuhde, jossa sopimuksen irtisanomisajan ensimmäinen alkamisajankohta on esimerkiksi 11 kuukauden kuluttua sopimuksen alkamisesta.
Näin molemmat osapuolet tietävät varmuudella, että tilanne pysyy sovitunlaisena ainakin vuoden verran. Siltä varalta, että jompi kumpi osapuoli rikkoisi sopimusta päättämällä vuokrasuhteen etuajassa, voidaan siihen liittyen sopia sopimussakko. Tyypillisesti se on yhden kuukauden vuokraa vastaava summa ja se velvoittaa tasapuolisesti sekä vuokranantajaa että vuokralaista.
Suurimmassa osassa näissä erilaisissa tehdyissä vuokrasopimuksissa lienee ollut sama henki ja ajatus taustalla, mutta juridisesta näkökulmasta vain tuo viimeisenä mainittu (alleviivattu) tapa on lainmukainen.
Ollaanpa siis tarkkana molemmilla puolilla pöytää, kun viilataan uusia vuokrasopimuksia allekirjoitettavaan kuntoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti