Määräaikainen vuokrasopimus alkaa aina sovittuna päivänä ja
myös päättyy sopimukseen kirjattuna päivänä, ilman erillisen irtisanomisen tarvetta.
Vuokralaisen ja vuokranantajan on tärkeää tiedostaa tämä asia, jotta ikäviltä
väärinkäsityksiltä vältyttäisiin.
Asuinhuoneen vuokralain mukaan joissakin harvinaisissa
poikkeustilanteissa määräaikaisen vuokrasopimuksen irtisanominen on kuitenkin
mahdollista. Se vaatii toteutuakseen aina tuomioistuimen päätöksen laissa
mainitulla erityisellä perusteella.
Tällaisia erityisiä perusteita ovat esimerkiksi vuokralaisen
tai hänen perheenjäsenen vakava sairaus tai vamma, joka aiheuttaa merkittävän
tarpeenmuutoksen asumiseen liittyen. Myös
vuokralaisen muutto toiselle paikkakunnalle opintojen tai töiden takia käy
perusteeksi.
Vuokranantajallakin on oikeus irtisanoa määräaikainen
vuokrasopimus, jos hän tarvitsee huoneistoa omaan tai perheensä käyttöön
syystä, jota hän ei ole vuokrasopimusta tehdessään voinut ottaa huomioon. Tai
jostakin tuohon verrattavasta syystä, joka olisi vuokranantajan kannalta
ilmeisen kohtuutonta.
Nuo kaikki ylläkuvatut tilanteet vaativat toteutuakseen siis
aina tuomioistuimen päätöksen. Ennen sellaisen prosessin käynnistämistä lienee
kuitenkin paljon helpompaa yrittää hakea määräaikaisen vuokrasopimuksen purkamiseen
vapaaehtoista ratkaisua toisen sopimusosapuolen kanssa. Näissä tilanteissa on
tärkeää aina sopia asioista kirjallisesti, jotta jälkikäteen ei tule
kummallekaan osapuolelle tulkinnanvaraa siitä, että mitä oikeastaan tulikaan
sovittua.
Aiemmassa blogikirjoituksessani käsittelin määräaikaisten vuokrasopimusten ketjuttamisen lainmukaisuutta:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti