keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Noudatatko sinä Hyvää vuokratapaa?


”Hyvä vuokratapa” –niminen ohjeistus on laadittu toimivan vuokrasuhteen varmistamiseksi. Sitä ei ole määritelty lakikirjassa eikä se siten sido juridisesti kumpaakaan vuokrasopimuksen osapuolta.

Hyvän vuokratavan tarkoituksena on sen sijaan vapaaehtoisesti sitouttaa sekä vuokranantaja että vuokralainen noudattamaan kyseistä ohjeistusta. Tällöin monilta riidoilta ja väärinkäsityksiltä vältytään ja molemmat osapuolet pysyvät tyytyväisempinä lisääntyneen luottamuksen, lojaliteetin ja avoimuuden myötä J

Siinä ohjeistetaan monista käytännön asioista, kuten vaikkapa vuokrasopimuksen tekemiseen, remontointiin tai vuokratun huoneiston hoitamiseen liittyen.

Hyvä vuokratapa ohjeistuksen ovat laatineet (päivitetty viimeksi vuonna 2008) Suomen Vuokranantajat ry, Suomen Kiinteistöliitto ry, Vuokralaisten Keskusliitto ry sekä Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry. Ohjeistus on vapaasti saatavilla esimerkiksi Suomen vuokranantajien nettisivuilta:


Tämän ohjeistuksen vapaaehtoisesta noudattamisesta on siis varmuudella monia hyötyjä. Vuokranantajat voivat käyttää sitä kilpailuetunaan etsiessään uutta vuokralaista. Miksipä ei myös vuokralainen voisi ilmoittaa huoneiston esittelytilaisuudessa tuntevansa Hyvän vuokratavan ja sitoutuvansa noudattamaan sitä.
 
Ennen kaikkea suurin hyöty on kuitenkin hyvin toimiva vuokrasuhde, jossa molemmat osapuolet voivat suhtautua levollisesti toisiinsa lisääntyneen luottamuksen ja avoimuuden myötä.

Onko sinulle karttunut vielä kokemuksia aihepiiriin liittyen?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti