Nuoresta iästäni lähtien olen pitänyt oman asunnon hankintaa tavoiteltavana, ihailtavana ja järkevänä asiana. Miksi maksaa kuollutta lehmää, kun asunnon voi aivan yhtävin saada kokonaan omaksi vuosikymmenien kuluttua, kun viimeinenkin lainaerä on saatu maksettua?
Täytyy tunnustaa, että ihan viimeisiin vuosiin asti olen ajatellut jotakuinkin näin. Mutta onko asia kuitenkaan niin mustavalkoinen? Mielestäni ei - ainakaan kaikissa tilanteissa.
Otetaanpa esimerkiksi kalliimman hintaluokan perheasunto Helsingin keskustan arvoalueelta. Jos ostaisin sen sijoitusasunnoksi ja laittaisin vuokralle, saisin siitä asunnon hankintahintaan nähden ehkä noin 2-3 prosentin vuotuisen vuokratuoton, mikä on hyvin alhainen tuotto.
Toisaalta joku voisi ostaa yliopistokaupungin hyvämaineisesta lähiöstä pienen asunnon ja laittaa sen vuokralle, saaden siitä 6-7 prosentin vuotuisen vuokratuoton.
Tästä päästäänkin varsinaisen oivalluksen jäljille: Mitäpä jos myisin oman asuntoni pois ja asuisinkin jatkossa itse "2% vuokralla" kalliissa asunnossa ja sijoittaisin samaan aikaan rahani johonkin sellaiseen, joka toisi omaan taskuuni sen 6-7% tuoton???
Heitetään tämän ajatuksen tueksi vielä lisää löylyä muistamalla, että oman asunnon lainojen koroista saa vähentää 75% verotuksessa, kun taas sijoitusasuntolainojen korot ovat 100% vähennyskelpoisia! Tulevina vuosina oman asunnon lainan korkovähennysoikeus tulee vielä entisestäänkin pienenemään.
Lisäksi oma/perheen muutto vuokra-asunnosta toiseen hoituu huomattavasti pienemmällä kynnyksellä (ja kuluilla), kuin muutto omistusasunnosta toiseen. Jos omistusasujia on yhteiskunnassa suhteelllisesti liian paljon vuokralla-asujiin nähden, on sillä tutkitusti kielteisiä vaikutuksia työttömyyteen, työvoiman heikon liikkuvuuden kannalta. Esimerkiksi Taloussanomien sivuilta löytyy mielenkiintoinen artikkeli siihen liittyen:
http://www.taloussanomat.fi/asuminen/2013/11/21/luopukaa-jo-omistusasumisen-ihannoinnista/201316129/310
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti